Ostajallakin on velvollisuuksia asuntokaupassa
Toimittuani pitkään kiinteistönvälitysyhtiöiden johtotehtävissä olen havainnut ostajien kriittisyyden lisääntyneen vuosien varrella. Liekö tähän syynä ostajien vaatimustason ja erilaisen tiedon lisääntyminen vaiko välittäjien toiminnan heikentyminen? Uskoakseni kysymys ei ole viimeksi mainitusta, vaikka alalle tulokynnys on vieläkin liian matala.
Kaupassa on aina kaksi osapuolta – myyjä ja ostaja. Kummallakin on kaupassa omat oikeutensa ja velvollisuutensa. Tämä on hyvä muistaa, sillä ihmisillä on yleensä taipumus muistaa vain oikeutensa. Se, että kaupassa on mukana kiinteistönvälittäjä, ei muuta tätä asiaa periaatetasolla. Välittäjän roolina on valmistella ja laatia markkinointivastuullaan olevan kohteen lainmukainen markkinointimateriaali sekä jakaa se asianmukaisella tavalla kohteesta kiinnostuneelle ennen sitovan myyntipäätöksen tekemistä.
Ostajalla on kaupan suunnittelu- ja valmisteluvaiheessa omat oikeutensa ja velvollisuutensa. Jos kyseessä on ns. välittäjäkauppa, tulee hänen pääsääntöisesti tutustua sekä markkinoinnin olevaan kohteeseen sekä kohteesta hänelle annettuun markkinointimateriaaliin. Ostajan on vaikeaa menestyksellisesti mahdollisesti myöhemmin eteen tulevassa riitatilanteessa vedota sellaiseen seikkaan taikka tietoon, joka hänen olisi pitänyt havaita kohteeseen tutustuessaan taikka hänelle annettuun markkinointimateriaaliin tutustuttuaan. Nämä kaksi seikkaa luonnollisesti sillä edellytyksellä, että myyjän/välittäjän kohteesta kertoma on totta, ja ostajalle annettu materiaali määrältään ja sisällöltään Hyvän välitystavan ohjeistuksen mukainen.
Niin rakennettuja kiinteistöjä kuin asunto-osakkeitakin säätelevässä lainsäädännössä on sama periaate: Asuntoon ja sen ympäristöön tulee ostajan tutustua niiltä osin kuin tiloihin on vapaa pääsy. Tämä tarkoittaa aistinvaraista havainnointia ilman rakenteisiin kajoamista. Toisaalta ostajakandidaatilla on periaatteellinen vilpittömän mielen suoja myyjän / välittäjän hänelle kertomaan ja antamaan materiaaliin.
Pitemmälle meneviin tutkimukseen (esim. rakenteiden purkamiseen) ja materiaalissa olevien tietojen selvittämiseen on aihetta vasta, kun aistinvarainen havainnointi herättää epäilyjä tietyistä jatkoselvitettävistä asioista. Tällaisia seikkoja ovat mm. maakellarin haju asunnossa, repsottavat muovimatot pesutiloissa & tummat läiskät sisäkatoissa.
Minulle(kin) asti tulleissa reklamaatioissa on joskus kysymys ns. ”kauppakrapulasta”. Kyseessä on siis tilanne, jossa sitovasti tehdyn kaupan jälkeen ostajaa alkaa tehty kauppa jostakin syystä harmittaa. Koska ihmiselle on vaikeaa myöntää tekemiään virheitä, on niitä helpompi pyrkiä hakemaan jostakin muualta: Niinpä kaupan kohteesta taikka siitä annetuista tiedoista aletaan hakea ”virheitä”, jotta kauppa saataisiin parhaimmaksi tapauksessa purettua tai ainakin hinnanalennusta olisi tulossa. Tällaisessa toiminnassa ihminen on kohtuullisen kekseliäs. Toisinaan aihetta taloudellisiin seuraamuksiin on, mutta pääasiassa ei.
Myönnetään se taikka ei, useat asuntokaupat(kin) tehdään pääasiassa tunteella. Tehtyä hankintaa perustellaan myöhemmin itselle ja lähipiirille järkiperustein. Tässä järkiperusteluvaiheessa tunnetilassa tekemättä jääneet tarkastustoimet aiheuttavat luonnollisesti harmia. Tätä harmia yritetään joskus keinoja kaihtamatta korjailla vaatimalla myyjältä mitä erikoisimpia asioita. Parhaimmillaan myyjään kohdistuu ostajatahon mitä mielikuvituksellisimpia epäilyjä asunnon ominaisuuksista.
Lopuksi totean, että niin asunto- kuin muissakin kaupoissa rehellisyys maan perii, sillä ennen pitkään epärehellisyys aina paljastuu. Tästä on erimerkkejä viime viikkojen lehdistä erään rintamamiestalon kaupan osalta.
Pekka Linna
varatuomari, LKV
