Kevättä rinnassa uutta kumppania etsimässä

”Kun mä sinut kohtasin, oli ilta ihanin. Linnut lauloi ja kimmelsi taivaan kuu.
Sinä sanoit menkäämme maalle meidän landelle. Mietin nyt juttu tää onnistuu” (Rauli Somerjoki/Paratiisi). Siinä se nyt on: minun uusi kumppani. Unelmani on täyttynyt – on aika aloittaa uusi suhde.
Joskus sinusta on haaveiltu pitkään, joskus ihastus syntyy pikaisella tutustumisella ja joskus etsintä on kestänyt useamman vuoden. Yleensä suhteen perustava lopullinen ihastus on syntynyt ensitapaamisen alussa. Sinussa ollut jotakin sellaista, joka on saanut kiinnostuneen syttymään.
Aina sinä et ole vastannut niitä odotuksia, joita sinun kaltaisestasi haaveileva on sinusta odottanut. Toisinaan uusi kumppani tyytyy siloittelemaan vain pintojasi pienellä pintaremontilla, mutta joskus on – suoraan sinua loukkaamatta sanoen – pakko tehdä hiukan perusteellisempaa remonttia, jotta suhde ei tyssäisi heti alkuunsa. Toivottavasti edellinen kumppanisi on muistanut kertoa puutteistasi ja mahdollisista aivan vioiksikin luettavista asioista uudelle kumppanillesi. Tällainen informoiminen parantaa uuden kumppanin yhteistä auvoista tulevaisuutta niin sinun kuin aikaisemman kumppanisi kanssa.
Uusi kumppanisi saattaa suunnitella kanssasi pitkää, jopa elinikäistä kumppanuutta. Tosinaan suhteenne saattaa jäädä lyhyeksi, sillä kumppanisi saattaa olla sellaista sorttia, että vaihtaa kumppania muutaman vuoden välein – aina paremman kumppanin toivossa. Älä siis loukkaannu, jos kumppanuutenne ei koskaan rakennus kovinkaan syvälliselle tasolle. Yleensäkin tällaisissa suhteissa kannattaa asioihin ja mahdollisiin eteen tuleviin haasteisiin suhtautua järkiperusteella. Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että kumppanin valintaa vaikuttavat kuitenkin määräävästi tunnepuolen asiat.
Joskus entisellä kumppanillasi ja uudella kumppanillasi tulee erimielisyyksiä niistä ominaisuuksista, joita uusi kumppanisi sinulta ja sinusta odotti. Aina ei sinun menneisyydestä ole kerrottu kaikkea, ja aina ei uusi kumppanisi ole osannut taikka muistanut kertoa kaikkea yhteiseltä matkaltanne. Joskus uudelle kumppanillesi saattaa tulla jopa krapula suhteenne perustamisen jälkeen. Näissä tilanteissa ja erimielisyysasioissa kysytään kärsivällisyyttä, maalaisjärkeä, ratkaisukeskeisyyttä ja aika usein myös rahaa.
Kun sinut on löydetty ja kanssasi perustettu suhde, tulee sinua luonnollisesti kohdella kuin ”kukkaa kämmenellä”. Ikäsi puolesta saatat olla isojenkin korjausten tarpeessa, mutta nuorempanakin vaadit jokavuotista hoitoa. Tämä on viisasta, jotta sinuun voidaan myöhemminkin ihastua – jos nykyinen kumppanisi haluaa vaihtaa sinut toiseen.
Sinun löytämisesi vaatii usein aika lailla vaivaa. Aina et ole uutta kumppania etsiessäsi esillä parhaissa paikoissa, vaan sinua täyty etsiä niiden kuuluisten ”kissojen ja koirien” kanssa. Kun mietit uuden suhteen perustamista, annan sinulle yhden vinkin: Hakeudu sellaiseen paikkaan, jossa sinut löydetään ja jossa sinua esitellään laadukkaasti ja aktiivisesti. Tällä tavalla löydät varmemmin kunnollisen uuden kumppanin.
Kevät on parasta aikaa löytää sinulle arvoisa koti uusi kumppani. Kaiken edellä mainitun jälkeen toivotan sinulle ja sinusta kiinnostuneille antoisia ja tuloksekkaita kohtaamisia. Joskus niistä saattaa syntyä todella mielenkiintoisia tarinoita ja yhteisiä matkoja. Sinä saatat hyvinkin olla jollekin se asumisen mon amour. Onnistuneita kodin vaihtoja kesän 2019 aikana toivottaen.
Pekka Linna, toimitusjohtaja, varatuomari