Ammattilaisten vaativaa työtä
Moni pitää kiinteistönvälittäjän ammattia unelmatyönä – ehkä katsottuaan TV:stä sitä ”erästä Kaisaa”, joka ”kuohuvien” juomisen välissä käy heittämällä myymässä miljoonan asunnon ja saa siitä kymmenien tuhansien välityspalkkion. Näissä olosuhteissa ”sisäinen kiinteistönvälittäjä” pyrkii kenelle tahansa meistä väkisinkin esille – varsinkin 40-50-vuosien elämänvaiheessa. Onko Kaisan antama kuva alasta koko totuus?: Vastaan kysymykseen mielensä pahoittajan tavoin: kyllä – ei.
Kyllä – kv-alalle tulo on helppoa: Mitään ammatti- taikka myyntitaitovaatimuksia ei periaatteessa ole – jos löytää itselleen työpaikan välitysliikkeestä, jossa on LKV-tutkinnon suorittanut vastaava hoitaja. Jotkut onnekkaimmat ja taitavimmat jopa onnistuvat tällaisella rekrytoimismenettelyllä. Kv-ala on hyvä tapa hyvälle myyjälle ja ihmistaitoiselle ansaita ilman muodollistakin koulutusta hyvin. Tunnen useita tällaisia henkilöitä – mutta heistä onkin kehittynyt ammattilaisia.
Ei – alalla pärjääminen ja luottamuksen saaminen on haastavaa: Henkilön ammattitaito testataan välittäjien arjessa, jossa pitkäjänteisellä työllä saavutetaan asiakkaiden luottamus ja hankitaan kaikki tässä ammatissa vaadittava kokemus ja substanssi. Jos ei tällä alalla onnistuta, provisiopalkkaus pitää nälän tunteen läheisenä ystävänä. Valitettavasti tunnen työhistoriani ajalta myös tällaisia henkilöitä – heistä ei tullut ammattilaisia.
Alan perusammattitaidon mittarina on LKV-tutkinnon suorittaminen, joka oikeuttaa henkilöä käyttämään LKV-titteliä käyntikortissaan. Siihen saakka ollaan myyntineuvottelijoita – kuka milläkin taustalla ja ammattitaidolla. Vireillä oleva välityslainsäädännön uudistus, jossa edellytetään myyntityössä olevista vähintään puolella (1/2) olevan LKV-tutkinto, on jonkinlainen yritys parantaa alan ammattitaitoa ja arvostusta. Omasta mielestäni tämä tutkinto tulisi olla edellytyksenä ylipäätään alalle tulemiseen – aivan kuten juristin koulutus tuomarille, ajokortti bussikuskille taikka lääkärin koulutus kirurgille. Kukapa meistä haluaisi lapsensa sydämen leikkaajaksi henkilön, joka tekee tällaisia toimenpiteitä kerran vuodessa.
Jokaisessa välitysliikkeessä tulee olla ainakin yksi LKV-tutkinnon suorittanut vastaava hoitaja, jonka tulee jossakin muodossa osallistua tämän toimiston käytännön työhön – minimissään myynninjohtoon / valmennukseen. Pääosin tämä edellytys täyttyy aivan aikuisen oikeasti useammassa alan toimistossa, mutta tätäkin vaatimusta kierretään joskus näppärästi: Vastaavan hoitajan rooli on muodollisesti jollakin, joka on tehtävään suostunut, vaikka ei kallisarvoista elämäänsä ko. toimiston konkreettisilla toimilla juurikaan kuluta. Mielestäni tulisi kuluttaa, jos on kerran luvannut.
Pahoitan usein mieleni tällä alalla, jossa ilmenee joskus pahoinvointia aiheuttavia ilmiöitä. Erityisen huonovointiseksi tulen väitteestä, että tällä alalla menestyminen on kiinni vain välityspalkkiotasosta. Kiinteistönvälittäjän työ on sen verran haastavaa, että sillä toimiville kuuluu oikeanlainen arvostus. Kukapa meistä haluaa ”myydä” melkein kaiken vapaa-aikansa, kotirauhansa sekä ystävyyssuhteensa saamatta siitä elantoonsa riittävää korvausta – työstä, jota enemmistö tuntemistani välitystyötä tekevistä tekee oikealla asenteella ja ammattiylpeydellä?
Kiinteistönvälittäjä on sekä myyjän että ostajan luottohenkilö, jonka tulee ottaa toimissaan kohtuudella huomioon kummankin osapuolen edut. Kun kaikki menee kauppaprosessissa hienosti, ei kummallekaan kaupan osapuolelle jää kyllä-ei-tunnetta – tuttavien kysellessä: menikö asunnonvaihtoprosessi siten, että vastaaja voisi suositella kauppaprosessissa mukana ollutta välittäjää jatkossakin. Itse ainakin suosittelen hyvän asiakaskokemuksen saatuani.
Pekka Linna, varatuomari, LKV
